Sarwa Yoga aloitti joogatarvikkeiden jälleenmyyjänä 2008. Minulla oli ihana työ päätoimisena astangajoogan ohjaajana mutta hyviä joogatarvikkeita oli hankala löytää ja ajatus pienestä sivutoimesta joogaohjaamisen ohelle oli syntynyt. Pitkään jooganneena kokemusta joogatarvikkeista oli jo kertynyt ja tekstiilialan ihmisenä tiesin tekstiileistä ja niiden laadusta. Myynnistä ja verkkokaupasta ei kokemusta ollut mutta kaikkeen sitä oppii, vaikka sitten kantapään kautta.

Aluksi valmistimme vain joogamattokassit itse. Niitä olin myynyt joogaleireillä ja Astangajoogakaupassa jo ennen Sarwa Yogaa. Ensimmäiset bolsterit syntyivät 2012. Pääasiassa jälleenmyyjänä toimineesta verkkokaupasta alkoi tuolloin kehittyä oma tuotebrändinsä, Sarwa Yoga. Nykyään Sarwa Yoga ei ole vain kotimainen tuotebrändi vaan brändi joka valmistaa ison osan tuotteista itse ja valmistuttaa matot ja blokit Euroopassa, koska niitä ei Suomessa voi tehdä. Jälleenmyynnin osuus toiminnassamme on enää hyvin pientä siinä missä oma valmistus on kasvanut valtavasti.

Lähtökohtana lähellä tuotetut ja laadukkaat tuotteet

Tarkoitukseni ei ollut ryhtyä valmistamaan tuotteita itse mutta halusin laatua ja lähellä tuotettua. Kun sitä ei kukaan muu tehnyt, päätin ryhtyä toimeen itse. En kestä sitä että hyvinvointimme on valmistettu Kiinassa.

Eettiset arvot, kestävät materiaalit ja ennen kaikkea suomalainen työ ovat toimintamme lähtökohtia. Valmistammekin bolsterit, meditaatiotyynyt, vyöt ja muut tekstiilituotteet Suomessa. Viime vuonna tyynytuotteille myönnettiin Avainlippu-tunnus osoituksena Suomessa valmistetuista tuotteista. Joogamatot ja blokit valmistetaan meille vastuullisesti Saksassa ja Portugalissa.

Vastuulliset valinnat muuttavat maailmaa

Maailmanlaajuinen pandemia kasvatti kotijoogan suosiota ja sitä myötä myös joogavälineiden kysyntä kasvoi. Monet brändit kiirehtivät korostamaan ekologisuutta mutta valitettavan usein ei tuotanto kaukomailla kestä tarkempaa tarkastelua. Tästä syystä haluamme olla vastuullisin ja kestävin vaihtoehto joogavälinemarkkinoilla.

Sarwa Yoga tänään

Sarwalla työskentelee nyt kolmesta kuuteen ihmistä päivittäin; ompelimoissa ympäri Suomea, varastolla Porvoossa, etätoimistoilla siellä missä liikutaankaan ja tietenkin joogamatoilla tuotteita testaillen. Koska olimme jo tottuneita tekemään töitä kodeissamme tai varastolla erillään toisistamme, pandemian vaikutukset työn ja tuotantolinjojemme kulkuun olivat hyvin pienet. Työmme sai jatkua niinkuin ennenkin – paketteja postitse lähetellen eri työpisteittemme välillä, turvallisesti etäällä toisistamme. Yhdessä jatkamme työtämme seuraavat 12 vuotta kestävien ja vastuullisten valintojen mahdollistamiseksi.

Maailma muuttuu kun sitä muutetaan!

Tea